e-TurboNews oli työskennellyt Beirutin entisen AWTTE-matkailualan messujen kanssa useiden vuosien ajan. Olen vuosien varrella käynyt kauniissa Beirutissa useita kertoja, ja minun on sanottava, että se on yksi suosikkikaupungeistani maapallolla.
Yksi asia kuitenkin hämmästytti minua ikuisesti Beirutissa. Syödessäni jäätelöä Baskin-Robbins-kahvilassa törmäsin ystävääni Scott Wayneen, joka työskenteli tuolloin Yhdysvaltain suurlähetystön ja USAID-ohjelmien kanssa. Jossain vaiheessa kysyin häneltä, onko järkevää, että Yhdysvaltain hallitus käyttää rahaa Libanonin matkailun edistämiseen, kun otetaan huomioon, että sitä pidetään erittäin epävakaana alueena.
Hän vastasi yksinkertaisesti, että Libanonin on välttämätöntä säilyttää vahvuutensa ja kestävyytensä. Matkailu tuo ihmisille ihmisarvoa ja mahdollisuuksia. Ja aina kun ihmisillä on mahdollisuuksia käsillään, he eivät liity liikkeisiin, jotka johtavat epävakauteen ja väkivaltaan.
Maa, joka toivotti maailman tervetulleeksi
Scott Waynen kuvailema Libanon oli todellakin hyvin todellinen paikka, jossa ihmiset olivat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja vastaanottavaisia. Beirut oli yksi koko Lähi-idän eloisimmista kaupungeista – kulttuurien sulatusuuni, jossa kirkot seisoivat aivan moskeijoiden vieressä ja ranskan, arabian ja englannin kieltä kuultiin lähes kaikkialla. Ihmiset olivat lämpimiä ja ystävällisiä, ja heidän ruokansa oli erinomaista ja mahdoton unohtaa.
Toisin sanoen, Beirut oli maa, joka toivotti maailman tervetulleeksi.
Ja se otti sen mielellään vastaan!
Matkailu oli Libanonin talouskasvun tärkein veturi, ja siten ihmiset pystyivät osoittamaan muulle maailmalle olevansa avoimia, turvallisia ja innokkaita tulemaan osaksi globaalia yhteisöä.
Libanon oli juuri toipumassa vastaavanlaisesta iskusta vuonna 2024, kun AWTEE:n johtajat piiloutuivat Beirutin ympäröiville vuorille paetakseen Israelin hyökkäyksiä.
Siksi Libanonin nykyiset tapahtumat tuntuvat niin traagisilta.
Vielä äskettäin Saksan ja muiden Euroopan maiden lomalentoyhtiöt toivat päivittäin lentokoneellisia vierailijoita Beirutiin.
Tulitauko – tuhottu tunneissa
Yhdysvaltalaisen toimittajan Tucker Carlsonin esityksen mukaan Yhdysvaltojen ja Iranin välinen hauras mutta todellinen tulitauko – jonka tarkoituksena on välttää katastrofaalisen sodan puhkeaminen sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Trump uhkasi ydinaseella sanoen, ettei hän ole huolissaan sotarikosten tekemisestä – on murtunut alle tunnissa sen viralliseksi tulemisen jälkeen.
Ja se on tehty tahallaan.
Operaatio Sisäinen pimeys
Kuten Carlson selittää, se tapahtui sen jälkeen, kun Israel väitti aloittaneensa suurimman ja tuhoisimman pommi-iskujen sarjan Libanonissa vain tunteja virallisen tulitauon julistamisen jälkeen. Kristillinen maailma pitää Sisäistä pimeyttä helvetti -ajattelua. Israel nimesi Libanonin pääkaupungin Beirutin asuinalueille kohdistuneet pommitukset "Operaatio Pimeydeksi".
Operaatio Pimeys tappoi yli 100 viatonta ihmistä, joiden joukossa oli lapsia. Ironista kyllä, Beirutin hallinto on kristitty vähemmistöhallitus ja kristitty pormestari.
Kysymys kuuluu – miksi? Mitä tarkoitusta Israelin toimilla voisi olla, kun Yhdysvallat ilmoitti tulitauosta välttääkseen lisäverilöylyn?
Liittouma, jota kukaan ei kyseenalaista – mutta jonka pitäisi
Ensinnäkin, tästä asiasta ei voi keskustella puhumatta Yhdysvaltojen ja Israelin liittoutumasta.
Tämä on todellakin hyvin erityinen liittouma. Yhdysvallat antaa Israelille miljardeja dollareita avustuksina ja taloudellisena tukena, huippuluokan aseina ja tiedusteluapuna. Lisäksi israelilaiset voivat suorittaa sotilasoperaatioita ilman pelkoa syytteeseenpanosta Washingtonin ehdottoman diplomaattisen tuen ansiosta. Israelin pääministeri Netanjahu sai Yhdysvaltain presidentti Trumpin liittymään sotaan Irania vastaan ilmiselvästi ilman tutkimusta, tavoitteita ja kysymättä amerikkalaiselta kansalta (kongressilta).
Amerikkalaisten veronmaksajien rahat rahoittavat Israelin sotilaallisia toimia. Israelin armeija käyttää amerikkalaisvalmisteista sotilaskäyttöön tarkoitettua kalustoa ja aseita. Amerikkalaiset diplomaatit tekevät parhaansa suojellakseen Israelin sotilasoperaatiota kansainvälisen yhteisön kritiikiltä ja tuomitsemiselta.
Nämä ovat tunnettuja tosiasioita. Kuitenkin, kun tällainen lopputulos tapahtuu, eikä Yhdysvallat pysty hallitsemaan lähimpiä liittolaisiaan, siitä tulee toisenlainen kriittinen ongelma. Suvereniteetista tulee abstrakti termi.
Kuka tästä hyötyy?
Sota on tietenkin väistämätöntä, mutta sen seuraukset eivät ole koskaan miellyttäviä, ja joku hyötyy siitä aina. Tässä tilanteessa minusta kuitenkin tuntuu, että tuhoisan konfliktin pitkittämisestä on hyvin vähän hyötyä.
Esimerkiksi on selvää, että Libanon ja sen kansalaiset eivät voi saada tästä mitään hyvää. Satoja viattomia lapsia tapetaan Beirutissa. Libanonilaiset menettävät paitsi sukulaisiaan myös toiveitaan, unelmiaan, mahdollisuuksiaan ja jopa työpaikkojaan, kun maa lakkaa houkuttelemasta turisteja sodan vuoksi.
Lisäksi Yhdysvaltain kansalaisena en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että maani hyötyisi sodasta pitkällä aikavälillä. Päinvastoin, näyttää siltä, että Yhdysvallat maksaa Israelin aggressiosta täysimääräisesti. Rakastan maatani tarpeeksi kysyäkseni, kuka todella hyötyy sodasta? Miksi kukaan ei vastaa tähän ilmeiseen kysymykseen?
Kohteen kuolema
Kuten Carlson toteaa, näyttää siltä, että Israelin Libanonille viimeisimmän pommituskampanjansa aikana aiheuttamat suurimmat vahingot eivät kohdistuneet ainoastaan sen talouteen ja sosiaaliseen ympäristöön, vaan myös sen imagoon. Libanon oli itse asiassa Egyptin ohella yksi Lähi-idän suosituimmista matkailukohteista.
Kuten saatat muistaa, ystäväni Scott Wayne kertoi minulle kerran, että juuri tästä syystä hän työskenteli Yhdysvaltain suurlähetystössä Libanonissa – edistääkseen Libanonin matkailua. Matkailu merkitsi mahdollisuuksia ja turvallisuutta Libanonin kansalaisille.
Nyt matkailu näyttää valitettavasti katoavan Libanonissa, koska Beirutin imagoa on vahingoittanut tämä viimeisin hyökkäys tätä upeaa maata vastaan.
Lapset raunioissa
Tietenkin on mahdotonta sivuuttaa surullisinta kaikesta Libanonissa, kuten Gazassa ja Iranissa, tapahtuneesta – viattomien lasten tappamista. Kuten Carlson huomauttaa, yksi hänen silminnäkijöistään todisti nuoren tytön kuoleman, joka käveli onnellisena isänsä kanssa.
Vaikka sodat olisivat kuinka julmia, tätä ei voida millään tavalla oikeuttaa. Viattomat lapset kävelivät rauhallisesti kotikaupungissaan, ja joku oli päättänyt ampua heidät ajattelemattakaan.
Sota ilman selkeää tarkoitusta
Israelin ja Yhdysvaltojen hallitusten osalta on äärimmäisen outoa, ettei niiden toisiaan ja muita maita vastaan julistamalla sodalla ole selkeästi määriteltyä tarkoitusta. Mikä on sen taustalla oleva tarkoitus? Onko se hallinnon vaihtaminen, pelote vai kauppamonopoli?
Tai ehkä jotain muuta?
Kuten Carlson esityksessään väittää, edes näistä sodista vastuussa olevat hallitukset eivät usein selitä, miten nämä tavoitteet voidaan käytännössä saavuttaa.
Rauhan hauraus – ja epäonnistuminen
Tulitauon merkitys on varsin ilmeinen – vihollisuuksien lopettaminen. Se viittaa siihen, että pyritään estämään lisätuho, koska jatkaminen tällä tiellä johtaa vielä pahempiin tuloksiin.
Kuten Libanonin tapahtumat osoittavat, tulitauko ei kuitenkaan aina merkitse mitään. Tämä viittaa siihen, että osapuolten sotilaallisia toimia koskevassa päätöksenteossa ei ole riittävästi valvontaa ja sääntelyä.
Mitä meille jää
Nyt aina kun muistelen matkojani Libanoniin, kuvittelen sen kadut täynnä ihmisten melua, lasten naurua ja sen kuuluisan keittiön herkullisia tuoksuja. Kaupunki ja muu Libanon ovat kuitenkin muuttuneet dramaattisesti – ei vain fyysisesti, vaan myös psykologisesti ja emotionaalisesti.
Libanon ei ole enää suosittu turistikohde.
Jäljelle jäävä kysymys
Valitettavasti etsin edelleen tyydyttävää vastausta seuraaviin kysymyksiin: Miksi tulitauko on tuhottu minuuteissa? Miksi tämä sota jatkuu ilman määriteltyä tarkoitusta? Miksi kukaan ei lopeta kaikkia näitä valtapelejä?
Jätä kommentti