eTN:n lukija Azam Bahrami (Barogh), PhD, oli ylpeä voidessaan olla lavalla ITB Berlinin 60-vuotisjuhlassa. Hän sanoi: "Oli kunnia jakaa lava merkittävien naisten kanssa, jotka muokkaavat regeneratiivisen matkailun tulevaisuutta ja tekevät erinomaista työtä yhteisöjen kanssa ympäri maailmaa."
”Olin kiitollinen tilaisuudesta nostaa esiin Lähi-idän regeneratiivisia käytäntöjä ja kiinnittää huomiota Iranin ja koko alueen tapahtumiin.”
Aikana, jolloin maailma on täynnä kuvia tuhosta – pommitettuja rakennuksia, tuhoutuneita kouluja ja tilastoiksi pelkistettyjä ihmishenkiä – on vaarallisen helppoa unohtaa otsikoiden takana olevat ihmiset. Iran, maa, jota niin usein kuvataan konfliktien ja politiikan kautta, on miljoonien ihmisten koti, joiden inhimillisyys, lämpö ja kulttuurinen rikkaus jäävät suurelta osin näkymättömiin.
Kun pommit putoavat ja viestintäyhteydet katkeavat, kun yli 1 200 tuntia lähes täydellistä digitaalista hiljaisuutta eristää kansakunnan muusta maailmasta, ihmiset eivät katoa – mutta he ovat vaarassa joutua unohdetuiksi.
Ja se voi olla suurin kaikista tragedioista.
Otsikoiden tuolla puolen: Iranin kansa
Iranilaiset eivät ole abstraktioita. He ovat runoilijoita ja insinöörejä, äitejä ja opiskelijoita, taiteilijoita ja maanviljelijöitä. He ovat ihmisiä, jotka tunnetaan tunnesyvyydestään, sitkeydestään ja ennen kaikkea poikkeuksellisesta vieraanvaraisuudestaan.
Iranissa vieraana oleminen ei tarkoita sitä, että sinua kohdellaan vierailijana, vaan perheenjäsenenä. Maassa on ääneen lausumaton kulttuurikoodi: vieras on etusijalla, jopa ennen itseä. Leipää jaetaan, tarinoita vaihdetaan ja aika hidastuu inhimillisen yhteyden läsnäollessa.
Tämä ei ole esitys turisteille – se on identiteetti.
Vaikeinakin aikoina tämä anteliaisuus säilyy. Se on osa jokapäiväistä elämää, siirtyy sukupolvelta toiselle ja on juurtunut yhteen maailman vanhimmista yhtäjaksoisista sivilisaatioista. Poliittisista näkemyksistä tai maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta iranilaiset tuntevat syvää ylpeyttä perinnöstään.
Iran: Sivilisaatio, joka elää ihmistensä kautta
Iran ei ole vain paikka kartalla – se on elävä kudos historiaa, kulttuuria ja maisemia. Muinaisista kaupungeista laajoihin aavikoihin, vuoristokylistä rannikkosaarille, kuten Qeshmin saarelle, maa kertoo tarinoita, jotka ulottuvat tuhansien vuosien taakse.
Mutta sen suurin perintö ei löydy vain monumenteista tai raunioista. Se elää sen ihmisissä – tavassa, jolla he puhuvat, isännöivät, laittavat ruokaa, juhlivat ja kestävät.
Irania kokeneet matkailijat eivät usein puhu ensisijaisesti sen maamerkeistä, vaan sen inhimillisyydestä.
Koska Iranin läpi matkustaminen ei ole vain näkemistä – se on tuntemista.
Kun hiljaisuus laskeutuu Iranissa: Yhteyksien katkeamisen hinta
Nykyään miljoonat iranilaiset elävät pelon, epävarmuuden ja eristäytyneisyyden leimaamassa todellisuudessa. Internet-katkokset ovat katkaisseet heidän yhteytensä maailmaan, jättäen äänet kuulematta ja tarinat kertomatta.
Välittömän viestinnän määrittelemänä aikakautena tällainen hiljaisuus on syvällistä.
Se tarkoittaa:
- Perheet eivät pysty rauhoittelemaan läheisiään ulkomailla
- Tarinat, jotka eivät tavoita maailmanlaajuista yleisöä
- Yksilöt muuttuvat näkymättömiksi reaaliajassa
Ja silti, jopa tässä hiljaisuudessa, elämä jatkuu. Ihmiset jatkavat toivomista, välittämistä, vastustamista unohtamasta keitä he ovat.
Matkailu siltana Iraniin, ei pakopaikkana
Matkailu- ja turismialalla on ainutlaatuinen voima – jota usein aliarvioidaan. Se luo inhimillisiä yhteyksiä siellä, missä politiikka epäonnistuu. Se rakentaa empatiaa siellä, missä pelko hallitsee. Se muistuttaa meitä siitä, että rajojen ja ideologioiden yli ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia.
Matkailussa ei parhaimmillaan ole kyse kulutuksesta – se on ymmärryksestä.
Se antaa matkailijoille mahdollisuuden:
- Jaa aterioita tuntemattomien kanssa, joista tulee ystäviä
- Todista sekä kauneus että vaikeudet yksinkertaistamatta kumpaakaan
- Vie tarinoita rajojen yli, jotka muuten saattaisivat jäädä kuulematta
Tällaisina aikoina matkailusta tulee jotakin hiljaisempaa mutta voimakkaampaa: muistojen säilyttäjä.
Iranilainen identiteetti liikkeessä
Iranilaisena oleminen tänä päivänä on sekä ylpeyden että tuskan kantamista.
Se on muistelua sivilisaatiosta, joka muovasi maailmaa, samalla kun navigoidaan epävarmuuden täyttämässä nykyhetkessä. Se on kulttuurin, kielen ja yhteyden säilyttämistä – silloinkin kun se on irrallaan globaalista keskustelusta.
Matkustaminen syventää tätä ymmärrystä. Se muuttaa identiteetin staattisesta eletyksi ja koetuksi.
Kuten eräs matkailija pohti matkansa jälkeen Iranin halki, kohtaat paitsi historiaa, kohtaat ihmisyyttä sen välittömimmässä muodossa.
Henkilökohtainen pohdinta Iranista: Azam Bahramin ääni
Tämän tarinan ytimessä on Azam Bahrami, jonka elämä ja työ ilmentävät yhteyttä ihmisten, paikan ja tarkoituksen välillä.
Azam on iranilainen tutkija, joka asuu nykyään Alankomaissa. Hän tuo näkökulmaansa sekä akateemista asiantuntemusta että henkilökohtaista kokemusta. Hän on väitellyt tohtoriksi ympäristön ja kehityksen alalta, erikoistuen ekomatkailuun ja kestävään matkailuun Malesian kansallisesta yliopistosta. Hänen työnsä on ulottunut useille mantereille – Kaakkois-Aasiasta Eurooppaan ja sen ulkopuolelle.
Hän on tehnyt yhteistyötä yliopistojen, kansalaisjärjestöjen ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa keskittyen seuraaviin aiheisiin:
- Yhteisöllinen matkailu
- Maaseudun kehittäminen ja voimaannuttaminen
- Kestävät ja uudistavat matkailumallit
- Ympäristönsuojelu ja kulttuurin säilyttäminen
Hänen uransa ei ole pelkästään akateeminen – se on syvästi inhimillinen. Vuosien työ paikallisten ja alkuperäiskansojen yhteisöjen kanssa on muokannut hänen uskomustaan siihen, että matkailun on oltava osallistavaa, kunnioittavaa ja juurtuttava edustamiensa ihmisten tuntemukseen. Ja silti, kaikkien pätevyyksien lisäksi, Azam puhuu ensin iranilaisena.
Nainen, jolla oli yhteys kotimaahansa paitsi muistojen, myös rakkauden kautta.
Kysymys, joka meidän on esitettävä Iranista
Azam esittää yksinkertaisen mutta kiireellisen kysymyksen:
Kuinka moni meistä on todella tietoinen – ja miten me reagoimme?
Maailmassa, joka siirtyy nopeasti kriisistä toiseen, huomio on katoavaista. Mutta ihmiset eivät lakkaa olemasta, vaikka valokeila hiipuisi.
Vastuu, erityisesti matkailu- ja turismialan toimijoiden, ei ole pelkästään mainostaa kohteita, vaan kunnioittaa ihmisiä, jotka määrittelevät ne.
Toivoa ja todellisuutta Iranille
On hetkiä – seisoessa yksin Qeshmin vuorilla, katsellessa auringon laskevan muinaisten maisemien taakse – jolloin kaikki tuntuu liikkumattomalta. Kun yhteys maahan, itseen ja johonkin suurempaan muuttuu kiistattomaksi.
Nämä ovat hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi matkustamme.
Ei paetakseen todellisuutta, vaan ymmärtääkseen sitä syvällisemmin.
Nähdä sekä kauneutta että kamppailua.
Kantamaan sisällään sekä surua että toivoa.
Muistamaan, millä on oikeasti väliä.
Loppusanat Iranista
Iran ei ole vain kriisiä kokeva paikka. Se on paikka, joka on täynnä ihmisiä – sitkeitä, ylpeitä ja syvästi inhimillisiä.
Ne eivät ole numeroita.
Ne eivät ole otsikoita.
Ne ovat tarinoita, jotka odottavat kuulemistaan.
Jätä kommentti