Äskettäiset huolestuttavat tapahtumat Tiibetissä ja Kiinan kova vastaus Tiibetin mielenosoituksiin paljastavat Kiinan poliittisen johtajuuden nykytilanteen ja kansainvälisen vastauksen arkuuden.
Kansainvälinen yhteisö ilmaisi äskettäin moraalista raivoaan vastaavaa buddhalaisten mielenosoitusten tukahduttamista vastaan Myanmarissa (Burma), ja jotkut matkailuorganisaatiot ja tutkijat vaativat boikotoimaan matkailua Myanmaria vastaan. Samat ihmiset, yleensä niin jyrkät, ovat kummallisesti mykistyneitä vastauksena Kiinaan.
Kiinan tukahduttaminen Tiibetin mielenosoituksiin on masentavan tuttua totalitaarisen hallituksen klassisena vastauksena sisäisiin erimielisyyksiin. Kiinan vuoden 2008 olympialaisten isännöintiä pidettiin optimistisena mahdollisuutena uudelle, avoimemmalle kiinalaiselle yhteiskunnalle olla täysin näkyvä maailmalle. Nykyaikaisten olympialaisten historia paljastaa kuitenkin, että kun yhden osapuolen diktatuuri isännöi olympialaisia, autoritaarinen leopardi ei koskaan muuta sitä.
Vuonna 1936, jolloin natsi -Saksa isännöi Berliinin olympialaisia, juutalaisten ja poliittisten vastustajien vaino ei koskaan lakannut, vaan vain muuttui vähemmän räikeäksi muutamaksi kuukaudeksi. Kun Moskova isännöi olympialaisia vuonna 1980, Neuvostoliiton hallinto jatkoi Afganistanin miehitystä sekä poliittisten ja uskonnollisten toisinajattelijoiden vainoamista ja vangitsemista. Vuosien 1936 ja 1980 olympialaisten aikana tiedotusvälineitä hallitsivat ja desinfioivat natsit ja neuvostoliittolaiset hallitukset. Näin ollen ei ole yllätys, että vaikka Kiinan poliisi- ja turvallisuuslaite jatkaa Falun Gongin kaltaisten uskonnollisten toisinajattelijoiden tukahduttamista ja erimielisyyksien tukahduttamista Tiibetissä kuukausia ennen olympialaisia, Kiinan hallitus rajoittaa tiedotusvälineitä Kiinassa.
Suurin ero vuoden 2008 ja menneiden olympia -vuosien välillä on se, että median kieltäminen ja vaientaminen ei ole helppo vaihtoehto kuin ennen. Olympialaiset ovat nykyään yhtä paljon mediatapahtuma kuin spektaakkeli. Nykyaikainen tiedotusvälineet ovat maailmanlaajuisia, kattavia, hetkellisiä ja vaativia. Kiina otti riskin hyväksyäkseen vuoden 2008 olympialaisten isännöinnin tietäen, että se olisi median valokeilassa paitsi pelkästään olympialaisten lisäksi myös tämän vuoden näyttelymaana. Kiinan Tiibetiin kohdistama mediakatkosyritys voisi todella tehdä Kiinan imagolle enemmän haittaa kuin hyötyä, koska kovat uutiset, avoimet raportit ja tosiasiat korvataan spekulaatiolla ja väitteillä Kiinan ja Tiibetin välisen kuilun molemmin puolin.
Huolimatta kiinalaisen yhteiskunnan kasvavasta hienostuneisuudesta, sen teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan syleilystä Kiinan hallituksen propagandaviesti Tiibetin tapahtumista pysyy lähes yhtä karkeana ja hämäränä kuin puheenjohtaja Maon kulttuurivallankumouksen päivinä. Kiinan "Dali Lama -klikin" syyttäminen Tiibetin ongelmista on järjetöntä, kun Dali Lama itse vaatii julkisesti rauhaa ja pidättymistä tiibetiläisten keskuudessa ja vastustaa Pekingin olympialaisten boikotointia. Jos Kiinan hallitus olisi poliittisesti ja mediatajuinen, nykyiset ongelmat olisivat tarjonneet tilaisuuden yhteiselle ponnistelulle Dali Laman, hänen kannattajiensa ja Kiinan hallituksen välillä Tiibetin ongelmien ratkaisemiseksi yhdessä positiivisen kansainvälisen julkisuuden valossa. Kiina on toiminut päinvastoin, ja mediakatkon hämärtämät Tiibetin ongelmat ovat nopeasti laskeneet kriisiksi, joka mahdollisesti sumentaa vuoden 2008 olympialaiset ja kieltää Kiinan matkailuelinkeinolta suuren odotuksen saavan olympiamatkailun osinkoa.
Kiinalla on mahdollisuus paeta havainnollista juoksuhiekkaa, johon se on pudonnut, mutta se vaatii innoitettua johtajuutta ja vanhojen tapojen kääntämistä korjaamaan vahingot, jotka sen toimet ovat aiheuttaneet Kiinan yleiselle kansainväliselle imagolle ja vetovoimalle sekä olympiapaikkana että matkailukohteena. Kiinan olisi hyvä omaksua lähestymistapa, joka ei menetä kansallisia kasvojaan. Kansainvälinen yhteisö on liian halvaantunut kunnioituksestaan ja pelostaan Kiinan taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta voimasta protestoidakseen tehokkaasti Kiinan toimia vastaan. Päinvastoin, kansainvälisillä matkailijoilla on valta äänestää Kiinan toiminnasta poissa ollessaan, jos he niin päättävät. Tämä ei ole turismin boikotin puolustus, mutta monet turistit saattavat pelätä matkustamista Kiinaan nykyisissä olosuhteissa.
Älykäs kiinalainen johto ilmaisee arvostuksensa Dali Laman kehotuksesta jatkaa Pekingin olympialaisia ja ratkaista Tiibetin kriisi rauhanomaisesti. Kiinan edun mukaista on järjestää olympiavuoden hengessä konferenssin järjestäminen kansainvälisen julkisuuden valossa ja neuvotella päätöslauselma, joka sisältää Dali Laman. Tällainen lähestymistapa merkitsisi Kiinan johtajuudelle suurta paradigman muutosta. Paljon on kuitenkin vaakalaudalla. Kiina luottaa matkailun kasvuun tärkeänä tekijänä talouden tulevaisuudessa, ja tänä vuonna Kiina tietää, että sen kansainvälinen imago on vaarassa.
Kiinalaiset asettavat suuren arvon ”kasvoille”. Kiinan hallituksen nykyinen toiminta Tiibetin suhteen menettää hallituksen kasvot ja on syöksynyt Kiinan havaintokriisiin. Kiinaksi sana kriisi tarkoittaa "ongelma ja mahdollisuus". Kiinalla on nyt mahdollisuus tarttua tilaisuuteen, joka voi auttaa ratkaisemaan Kiinan Tiibetin ongelman ja sen kansainvälisen imagon samanaikaisesti, mutta se vaatii nopeaa muuttunutta sivuttaista ajattelua sen poliittiselta johdolta. Kiinan odotettu matkailuliiketoiminnan kasvu vuoden 2008 olympialaisista on tällä hetkellä uhattuna Kiinan nykyisiin toimiin Tiibetissä liittyvän odiumin vuoksi. Nopeasti muuttunut lähestymistapa voisi pelastaa Kiinan erittäin haastavan tilanteen.
[David Beirman on kirjoittanut kirjan ”Restore Tourism Destinations in Crisis: A Strategic Marketing Approach” ja on eTN -kriisin tärkein asiantuntija. Häntä voidaan tavoittaa sähköpostiosoitteen kautta: [sähköposti suojattu].]
